Ajankohtaista

 

Kyläyhdistyksen vuosikokous pidettiin Alavin kylätalolla

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 24.3.2024 kello 13. Kokouksessa päätettiin kunniajäsenyydestä ja yhdistykseen valittiin kaksi kunniajäsentä ja todettiin, että yhdistyksen säännöt ovat tarpeen tuoda ajan tasalle.

Vuosikokouksen pöytäkirja on nähtävissä puheenjohtajan luona tai kylätalolla.

 

J.H. 26.3.2024

0400217009

jussi.hoffren(at)aaninen.fi

 


 

Hallitus kokoontui 12.12.2022 maanantaina

Esityslistalla on päätös alkuvuoden 2023 vuokraamisesta ja kylätalon lämpötilan laskusta hiljaiselle ajalle. Myös tulevista vuokrahinnoista päätetään kokouksessa.

Kaikki asioista kiinnostuneet ovat tervetulleita kylätalolle ainakin puheoikeudella kertomaan ajatuksensa.

J.H. 3.12.2022

 


 

Yhdistyksen hallitus kokoontui 4.9.2022

Hallitus päätösvaltaisena ja läsnäolevat kyläläiset vapaalla puheoikeudella siirsivät päätöstä kylätalon sisälämpötilasta uuteen kokoukseen, joka pidetään joulukuun alussa vuonna 2022. Silloin tiedetään tammi-, helmi- ja maaliskuun ajalta sähkön hinta ja voidaan arvioida taloutta kylmimmän talven ajalle paremmin.

Päätettiin ostaa yhditykselle käytetty lumilinko kaukalon hoitoa varten uuden sijaan, jolloin tulevan talven sähkön hintojen nousuihin pystytään varautumaan paremmin. Kyläyhdistyksen puhelinliittymä myös lakkautetaan tarpeettomana.

 

J.H. 21.9.2022

 


 

Tervetuloa yhdistyksen vuosikokoukseen 10.5.2022 klo 17

Jäseniä tiedotetaan vielä tarkemmin lähempänä ajankohtaa ja heille toimitetaan kokouksen esityslista etukäteen sähköpostilla.

  • Sääntömääräiset asiat
  • Lumilingon hankinta kaukalon hoitoon
  • Kaukalon laitojen maalaminen kylän nuorison kanssa

Paikkana Alavin kylätalo.

 

J.H. 30.3.2022

 

 


 

 

Suomen Punainen Risti järjestää kylätalolla Suoja 2022 -harjoituksen 7.5.2022

  • Harjoituksen aihe on evakuointi, tarkemmin laaja-alaisen metsäpaloalueen asukkaiden evakuointi
  • Evakuoitavat (Alavin kylän asukkaita, partiolaisia, SPR:n osastojen vapaaehtoisia,yms) tulevat omin kyydein paikalle pl. jos kyliltä löytyy joku jolla ei ole autoa, hänet haetaan
  • Marttojen Muru-hanke osallistuu ”joukkojen” muonittamiseen, tapahtuu tukeutuen kylätaloon yhteistyössä Alavin marttojen kanssa
  • SPR:n ja vapepan vapaaehtoiset harjoittelevat EVAK-yksikön käyttöä, tähän voi osallistua myös pelastuslaitoksen henkilöstöä

 

Lisätietoja

 

J.H. 30.3.2022

 

 


 

 

Yhdistyksen hallitus kokoontuu 16.3.2022

Vuosikokouksen ajankohta lähestyy ja hallitus valmistelee sen. Kaikki kyläyhteisön ajatukset, ideat ja vaatimukset otetaan huomioon 13.3.2022 mennessä ja hallitus valmistelee ne vuosikokoukseen.

Nyt siis ideat esiin ja yhteyttä puheenjohtajaan.

 

J.H. 6.3.2022

 

 


 

 

Tervetuloa Yksinäisten joulusaunaan 24.12.2021

Sauna lämpenee klo 13 alkaen ja ensi saunovat naiset tunnin-pari.

Tulethan terveenä!

 

Lisätietoja puhelimitse, 0400 217 009

J.H. 20.12.2021

 

 


 

 

Kauneimmat joululaulut Alavin kylätalolla 8.12.2021 klo 18

Laulattamassa Katri-Mari Huotari.

 

 


 

 

Tervetuloa Alavi-Jukajärviseudun yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen

 

Kokous pidettiin ja pöytäkirja on nähtävissä yhdistyksen sihteerin tai puheenjohtajan luona.

J.H. 20.10.2021

Kokous pidetään Alavin kylätalolla 14.10.2021 klo 17 alkaen ja paikalla on kahvitarjoilu. Käsiteltävinä asioina on lainarahoituksen hakeminen Nurkkalan Riistaveikoilta sekä kokouksessa keskustellaan vuokrahinnoista paikallisille yhteisöille.

Yhdistyksen taloudellinen tilanne ja uudet vuokrahinnat sekä jäsenehdot ja -edut esitellään. Yhdistys on hakenut korona-avustusta seurojentalojen ylläpitokustannuksiin, mistä päätös saataneen vuoden lopulla.

J.H. 5.10.2021

 

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 8.8.2021 klo 18 alkaen

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin hallituksessa jo toiminut Jussi Hoffrén. Muut hallituksen jäsenet ovat:

  • Jani Missonen (varapuheenjohtaja)
  • Päivi Piirainen (sihteeri ja rahastonhoitaja)
  • Anu Kärki
  • Anja Kummunmäki
  • Katri Lehto

Vuosikokouksen pöytäkirja on nähtävissä puheenjohtajan tai sihteerin luona.

 

 

Vaahterapihan kevättapahtuma

La 21.5.2016 klo 12 – 14
Klo 14–15 retrohenkisen tavaran huutokauppa
Meklarina Martti Mustonen
Taanotie 4, Maamotie 1, Kiihtelysvaara
OHJELMAA VAUVASTA VAARIIN

Klo 12 – 14 Taanotie 4 (Päärakennus)
Klo12.00 Runosikermä keväästä ja rakkaudesta
Lausujana Elsi Komu
Klo 12.30 Senioriklovnit esiintyvät ja viihdyttävät
Joensuun Setlementti ry
Klo 13 Iltapäivätanssit, vanhaa tanssimusiikkia

Klo 12 – 14 Maamotie 1 (Alapiha)
Lapsille ongintaa ja luontoaiheinen
piirustuskisa, (kaikki palkitaan)
Partiolaisten temppurata ja puuhanurkka
Kiihtelyksen Nuotiosissit
Piha-alueella lampaita siliteltävänä
Heidi ja Joni Meurasen tila
Kahvia ja munkkeja, lapsille mehua.
Maakunnan makkaraa grillistä ja
omatekoista perunasalaattia.

Tervetuloa koko kylän voimin!

Tilaisuuden järjestää Osuuskunta Viesimo yhteistyössä Joensuun
kaupungin kanssa, lisätiedot p. 050 598 3290.
www.viesimo.fi

23.3.2016

Vuosikokous

Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous sunnuntaina 10.4.2016 kello 16 kylätalolla. Käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja hallitus.

Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!

22.2.2016

 

TUTUSTU VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN (VAPEPA) TOIMINTAAN!

Alavin Martat ry järjestää yhteistyössä Joensuun VAPEPAn ja Pohjois-Karjalan Martta-piirin kanssa Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun etsintäkurssin Alavin Kylätalolla lauantaina 19.3.2016. Koulutus on kaikille kiinnostuneille avoin, eikä edellytä sitoutumista itse toimintaan.

Alavin Martat kutsuu mukaan koulutukseen lähiseudun muita Marttoja, metsästysseuroja ja muita aktiivisia toimijoita.

Lisätietoa Vapaaehtoisesta Pelastuspalvelusta löytyy alta, sekä osoitteesta www.vapepa.fi

Ilmoittautumiset koulutukseen viim. 6.3.2016 p: 044 293 4561/ Ritva Salopuro

Koulutus on maksuton, keittolounas ja kahvit 5€.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on Suomen Punaisen Ristin koordinoima 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Näissä tilanteissa Vapepa toimii pyydettäessä viranomaisten kanssa täydentäen poliisi-, pelastus-, sosiaali- ja terveysviranomaisia.

Yleisimmin Vapepa hälytetään avuksi kadonneen henkilön etsintään, mutta koulutettuja vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi laajamittaisissa evakuoinneissa, liikenteen ohjauksessa ja tulipalojen jälkihoidossa. Vapepassa toimii eri puolilla Suomea yli 1300 hälytysryhmää, joissa on lähes 22 000 vapaaehtoista. Vuosittain ryhmät osallistuvat satoihin hälytystehtäviin.
Perustehtävänä auttaminen

Vapepan perustehtävänä on auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä. Tavoitteena on, että vapaaehtoisten valmius toimia viranomaisten apuna on mahdollisimman hyvä. Vapepa yhteensovittaa eri järjestöjen ja organisaatioiden yhteistyötä, jotta auttaminen on mahdollisimman tarkoituksenmukaista. Vapepa seuraa myös järjestöjen hälytysvalmiutta, niiden antamaa koulutusta ja käytettävissä olevaa kalustoa.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

  • on organisoitua kansalaistoimintaa
  • toimii pyyteettömästi
  • tukee viranomaisia.

 

Nyt etsitään oivallisia otoksia oman asuinalueen maisemista ja ihmisistä.

Pohjois-Karjalan Kylät ry järjestää kaikille avoimen Minun kyläni -valokuvauskilpailun.

Mikä on oman kyläsi kaunein kohta? Vaaramaisema, peltomaisema, järvimaisema? Mikä on juuri sinun kylällesi ja asuinalueellesi tyypillistä ja luonteenomaista? Ehkä kuvaavinta onkin asukkaiden kokoontuminen kekrijuhlaan tai talkookahvipöytään. Kesätapahtumista on varmasti tallennettu muistorikkaita kuvia. Miten sinä haluat esitellä kyläsi?

Osallistumisohjeet:

  • Lähetä 15.10. mennessä enintään kolme kylääsi tai asuinaluettasi kuvaavaa itse ottamaasi digivalokuvaa sähköpostitse osoitteeseen minna.tuuva@kylat.fi.
  • Kirjoita viestin otsikoksi Minun kyläni ja viestiin seuraavat tiedot: nimi ja osoite, puhelinnumero sekä kuvan/kuvien nimet.
  • Kuvia tullaan käyttämään Pohjois-Karjalan Kylien Kylätieto –palvelussa: kylat.fi kunkin kylän esittelykuvina.
  • Jos kuvassasi esiintyy tunnistettavia henkilöitä, pyydäthän heiltä luvan kuvan julkaisuun.
  • Lisätietoja antaa Minna Tuuva: minna.tuuva@kylat.fi

Osallistujien kesken arvotaan palkintona Maahenki kustantamon valokuvakirja.

Miten sinä siis kuvaisit omaa kylääsi? Viestiä saa mieluusti välittää omalla alueella eteenpäin!

Keittiöremontti

Maanantaina 28.9.2015 klo 9 alkaa kylätalon keittiön remontti keittiön purkamisella. Työ tehdään perinteisesti talkoo työnä ja kaikki halukkaat saavat osallistua remonttiin. Keittiö olisi tarkoitus saada valmiiksi 10.10.2015 mennessä. Uusimme keittiökaapistot ja keittiön lattian.

Talkoot venerannassa lauantaina 13.6. klo 13.

Kaadetaan muutama puu polttopuuksi laavun ympäristöstä.

Tarjolla kahvia, mehua ja makkaraa.

 

Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous 19.4. kello 17.00 kylätalolla.

Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä yhdistyksen sääntöjen muutokset.

Idearikkaita ihmisiä kaivataan mukaan kyläyhdistys toimintaan. Tule mukaan kokoukseen ja ilmottaudu mukaan kyläyhdistys toimintaan.

 

 

Veneranta uimarannan viereen Alavin kylälle, Jukajärven rantaan

Venerannan tekeminen aloitettiin kunnostamalla tiepohja talkoilla jo kesän 2011 aikana.  Tie saatiin valmiiksi keväällä 2012. Tehdään myöskin veneen laskupaikka, merkityt venepaikat sekä laavu venerantaan. Venepaikkoja tuli 12 kpl. Venepaikat on tarkoitettu ensisijaisesti kylän asukkaille.

 

 

Alavin ja Selkien kylät yhdessä järveä ja jokea hoitamaan

Jukajärven ja Jukajoen vesistöjen kunnostamissuunnitelmahanke 2012-2015

Tavoitteet:
  • Kehittää seuraavien vuosien aikana vaikutuksiltaan mittava hoitosuunnitelma Jukajärven valuma-alueelle
  • Järjestää useita kylätapaamisia vuodessa vesistön tilan esittelyn ja parantamisen puolesta
  • Mitata vesistön tila limnologisin menetelmin
  • Valmistella laajempaa rahoitusta koko valuma-alueen kuntoonsaamiseksi.

Lisää ajankohtaisesta aiheesta muun muassa Pogostan sanomissa 10.10.2011

http://www.pogostansanomat.fi/?port=Etusivu